Lapsen kehitysprosessi ja leikkiminen kulkevat käsi kädessä. Leikin ohessa lapsi oppii paljon uusia asioita. Istuminen, kävely, puhuminen, hyppiminen ja meitä ympäröivän maailman ymmärtäminen ovat taitoja, jotka lapsen tulee hallita. Lapset oppivat nämä taidot tietyissä kehitysvaiheissa, joita kutsumme kehityksen virstanpylväiksi.
BRIO palkitsee vuosittain henkilön, joka on edistänyt lapsen kehityksen tutkimusta.
Vuonna 2007 BRIO-palkinto myönnettiin David Elkindille, lapsen kehityksen professorille Tuftsin yliopistosta Yhdysvalloista. Hän on kansainvälisesti tunnettu ja yksi lapsuuden säilyttämisen johtavista puolestapuhujista. David Elkind on myös teoksen "The Hurried child and The Power of Play” kirjoittaja.
Kirjassaan David Elkins toteaaa, että vastasyntyneet ja pienet lapset oppivat parhaiten toiminnan yhteydessä, jopa sellaisten toimintojen, jotka saattavat meistä vanhemmista tuntua merkityksettömiltä. Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja tutkivat mielellään asioita. Syntyessämme emme tiedä mikä on sininen tai punainen tai mitä tarkoittaa hapan ja makea. Pienet lapset luovat oppimiskokemuksia leikin kautta.